maanantai 28. marraskuuta 2011

Annina Holmberg: Punainen kyynel

Sivut: 263
Kustantaja: WSOY
Miksi? Tämä oli ehkä vähän inside läpän takia, mutta siksi, että suomalais tyttö rakastuu serbiin nimeltä Milan.
Mistä? Tampereen Pellervon kirjasto

Marialla ja Elinalla on aina ollut erityinen sisaruus suhde toisiinsa. Vaikka Maria onkin siskoaan seitsemän vuotta nuorempi on hän aina saanut kuulla siskonsa kaikki asiat poika huolista koulu asioihin. He ovat aina ymmärtäneet toisiaan, mutta nyt kaikki alkaa mennä sekaisin Elinan rakastuessa Kroatiassa serbiin nimeltä Milan.

Kroatiassa syttyneen sodan seurauksena saa Elina tietää kauheita asioita Milanista ja järkytyksissään hän lähtee etsimään Milania ja itseään Euroopasta. Koko muu perhe kärsii ja Maria alkaa kulkea omaa tietään. Ennen siskonsa varjossa ollut pikkusisko löytää mokien, onnettomuuksien, juomisen, kapinoinnin ja rakkauden kautta pikkuhiljaa itsensä. Ja vaikka Elina ei ole tukemassa häntä elämän kuohuissa on hän aina läsnä. Mutta palaako Elina koskaan? Ja voiko sisaruus säilyä monien vuosien eron ja kärsimyksen jälkeen?


Kirja sai välillä itkemään ja nauramaan. Kuitenkin se oli ajan kohtainen ja sai ihmisen ajattelemaan. Välillä kirjassa oli tylsiä kohtia ja olisi halunnut juonen etenevän vähän nopeammin. Kirjaa voisi kuvailla surulliseksi, mutta sen sivut olivat kuitenkin täynnä romantiikka, naurua ja hupia.

Mielestäni Annina Holmberg oli osannut hyvin ajoittaa kirjan tapahtumat. Vaikka kirjassa edettiin monta vuotta, tarina kulki rattoisasti ja toden tuntuisesti. Erityisesti pidin kirjassa sen kahdesta eri kirjoitustyylistä, tavallisen tekstin seassa oli juuri sopivissa paikoissa tummennetulla kirjoitettuja pätkiä menneisyydestä, muistoja, unia ja kuvitelmia. Kirja oli jaettu myös kolmeen osaan; Elina, Mirjam ja Rosa sekä Maria.


Plussat:
+Uni, kuvitelma, muisto pätkät
+Surullinen, mutta silti romanttinen ja hauska
+Henkilöt todentuntuisia
+Ajankulun sujuvuus

Miinukset:
-Ajoittaiset tylsätkohdat
-Ei huono kirja, mutte älyttömän hyväkään

lauantai 26. marraskuuta 2011

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa

Sivut: 208
Kustantaja: Otava
Miksi? Kävin kirjastossa ja tämä osui iloisen värinsä takia silmään. Luin takakannen ja päähenkilöllä oli sama etunimi kuin minulla ;)
Mistä? Tampereen Pellervon kirjastosta

Viivi on suuri Vivien Leight fani ja hän on itsekin kasvanut näyttelijä äidin ja mummon hoivissa. Hänen suuri unelmansa on olla vanhojen tanssien kuningatar tyrmäävässä mekossa ja vierellään koulun suosittu poika Aki. Aki kuitenkin rakastuu hiljaiseen Oliviaan ja jättää Viivin.

Viivillä on jo valmiiksi kädet täynnä töitä mekon ompelussa ja kodin pelastamisessa uuden kaupungin alta. Hän koittaa saada Akin itselleen takaisin tanssiaisten lähestyessä, mutta silloin kuvaan astuu röyhkeä ja ylimielinen Reko. Tämä pohjosenpoika moottoripyörällään hurmaa Viivin pikkuhiljaa ja mikään ei ole ennallaan....


Rakastuin ensilukemalla Rekon röyhkeyteen! Osasin kuvitella hänet komeana moottoripyöränsä selkään. Kirja oli muutenkin hyvä, mutta alkuun kirjan kirjoitus tyyli vähän ärsytti, koska alkuun se muistutti yläasteelaisen äikänainetta. Hauskaa minusta on, että kuvan kannessa oleva tyttö on vähän kuin minä! Makailen aina lattialla aivan samassa asennossa koneella (nyt myös!) ja kuuntelen musiikkia vihreillä kuulokkeilla. Hiuksetkin muistuttavat minun hiuksiani.

Kirjassa huonoa oli loppu, koska se loppui aikas tökssähtäen ja jäin miettimään muutamaa asiaa, joita ei koskaan selvitetty!

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat lukea jotain tyttömäistä, romanttista ja draamailua, mutta kaikkea sitä hyvällä tavalla ja sopivasti!

Plussat:
+ Reko
+ Kannen kuva
+ Blogi kirjoitukset ja kommentit
+ Ihanaa hömppää välillä
+ Ymmärsi vaikkei ole nähnyt Tuulen viemää elokuvaa

Miinukset:
- Lopun töksähdys
- Kirjoitus tyyli ajoittain(varsinkin alussa)



------------------------------------------------------------------------------------------
En ole kirjoittanut pitkään aikaan, mutta nyt koitan oikeasti panostaa tähän! :)
Ps. Lukekaa portfolioblogiani! http://www.pofotin.blogspot.com/