Sivut: 282
Kustantaja: otava
Miksi? Luin aikaisemmin Terhi Rannelan kirjan Scarlettin puvussa ja innostuin kirjastossa nähdessäni hänen kirjoittamansa kirjan.
Mistä? Tampereen kaupungin kirjasto Metsosta
Äidin traagisen kuoleman jälkeen mikään ei ole enää entisensä. Isä alkaa polttaa ja juoda ja uudessa koulussa kaikki vain kiusaavat Auraa. Hän on aina liian lihava, liian outo ja liian viisas. Aura ainoana lohtuna ovat kirjat ja hänen esikuvansa: ensin Peppi Pitkätossu, sitten sodan jumala Pallas Athene ja lopulta Ulrike Meinfhof.
Ulrikesta tulee Auran "tukipilari". Hän kahlaa historian kirjoja läpi tästä vuosia sitten kuolleesta terroristista ja lopulta Ulriken ansiosta Aura löytää Andreaksen, itseään yli kymmenen vuotta vanhemman miehen. Aura on korviaan myöten rakastunut ja niin on Andreaskin tai ainakin Aura kuvittelee niin...
Lainaus kirjan sivulta 13:
Ulrikesta tulee Auran "tukipilari". Hän kahlaa historian kirjoja läpi tästä vuosia sitten kuolleesta terroristista ja lopulta Ulriken ansiosta Aura löytää Andreaksen, itseään yli kymmenen vuotta vanhemman miehen. Aura on korviaan myöten rakastunut ja niin on Andreaskin tai ainakin Aura kuvittelee niin...
Lainaus kirjan sivulta 13:
"Andreas ja hänelle tyypillinen viesti:
«Objection is when I say: this doesn't suit me. Resistance is when I make sure that what doesn't suit me never happens again. Tule tänne — Herra P. on valmis.»Aura tunnistaa lainauksen nopeasti. Ulrike Meinhof. Herra P. on heidän salakieltään. Andreas on lopultakin saanut pommin valmiiksi."
Pidin kirjasta, vaikka se olikin aiheeltaan vakava ja synkkä. Joissain kohdissa olisi tehnyt mieli huutaa Auralle, miten väärässä hän on, tai purskahtaa itkuun kirjan aiheuttaman murheen vuoksi. Yleensä pidän pojista, joihin kirjojen päähenkilöt lopulta rakastuvat(niinkuin joku on saattanut jo huomata?), mutta Andreas/Henri aiheutti minussa alusta asti puistatusta!
Rannela onnistuu hyvin kirjan alussa saamaan lukiansa koukuttumaan kirjaan. On vain pakko lukea eteen päin, että saisi tietää, miten alun tilanteeseen on jouduttu. Kirjassa kuvataan hyvin Auran kasvutarinaa ja se kertoo todella realistisesti kiusaamisesta ja yksinäisyydestä. Kirjassa on paljon yllättäviä käänteitä ja juonen jännitys piti pihdeissään viimeiseen sanaan asti. Erityisesti loppu oli yllätys ja viimeisillä sivuilla paljastui, jotain joka sai näkemään Auran aivan uudella tavalla.
Minua ärsytti kirjassa se, miten mummu ja vaari yhtäkkiä vain "katosivat" tai he olivat alussa todella tärkeästi esillä, mutta kesken tarinan heistä vain lakattiin puhumasta hirveästi mitään, eikä Auran tunteita siitä oikeastaan käsitelty. Toinen ärsyttävä asia oli itse päähenkilö Aura tai oikeastaan vain välillä. Joissain kohdissa teki mieli lopettaa lukeminen vain Auran idioottimaisuuden vuoksi. :(
Vaikka kirjoitus tyyli muistuttikin Terhin Rannelan tyyliä Scarlettin puvussa kirjasta yllätti kirjan synkkyys minut. Scarlettin puvussa oli iloinen ja raikas tyttökirja, mutta Taivaan tuuliin on masentava, vakava ja surullinen kirja. Vaikka näiden kahden kirjan päähenkilöt, Viivi ja Aura, ovat hyvin erilaisia on heissä jotain samaakin mm. rakkaus lukemiseen.
Alan todella kiinnostua Terhi Rannelan kirjoitustyylistä! Ehkä luen pian jonkun muunkin hänen kirjoistaan. Jos teitä kiinnostaa käykääpä lukemassa täällä hänen blogiaan http://terhirannela.wordpress.com/
Plussat:
+Yllättävän hyvä aloitus ja lopetus
+Kirja piti jännitystä yllä loppuun asti
+Ajan kohtainen aihe
+Aiheutti tunne kuohuja ja ajatuksia
Miinukset:
-Mummo ja vaari "hävisivät" juonesta
-Joidenkin asioiden turha pitkittäminen
-Päähenkilön hetkittäiset tyhmyydet
Rannela onnistuu hyvin kirjan alussa saamaan lukiansa koukuttumaan kirjaan. On vain pakko lukea eteen päin, että saisi tietää, miten alun tilanteeseen on jouduttu. Kirjassa kuvataan hyvin Auran kasvutarinaa ja se kertoo todella realistisesti kiusaamisesta ja yksinäisyydestä. Kirjassa on paljon yllättäviä käänteitä ja juonen jännitys piti pihdeissään viimeiseen sanaan asti. Erityisesti loppu oli yllätys ja viimeisillä sivuilla paljastui, jotain joka sai näkemään Auran aivan uudella tavalla.
Minua ärsytti kirjassa se, miten mummu ja vaari yhtäkkiä vain "katosivat" tai he olivat alussa todella tärkeästi esillä, mutta kesken tarinan heistä vain lakattiin puhumasta hirveästi mitään, eikä Auran tunteita siitä oikeastaan käsitelty. Toinen ärsyttävä asia oli itse päähenkilö Aura tai oikeastaan vain välillä. Joissain kohdissa teki mieli lopettaa lukeminen vain Auran idioottimaisuuden vuoksi. :(
Vaikka kirjoitus tyyli muistuttikin Terhin Rannelan tyyliä Scarlettin puvussa kirjasta yllätti kirjan synkkyys minut. Scarlettin puvussa oli iloinen ja raikas tyttökirja, mutta Taivaan tuuliin on masentava, vakava ja surullinen kirja. Vaikka näiden kahden kirjan päähenkilöt, Viivi ja Aura, ovat hyvin erilaisia on heissä jotain samaakin mm. rakkaus lukemiseen.
Alan todella kiinnostua Terhi Rannelan kirjoitustyylistä! Ehkä luen pian jonkun muunkin hänen kirjoistaan. Jos teitä kiinnostaa käykääpä lukemassa täällä hänen blogiaan http://terhirannela.wordpress.com/
Plussat:
+Yllättävän hyvä aloitus ja lopetus
+Kirja piti jännitystä yllä loppuun asti
+Ajan kohtainen aihe
+Aiheutti tunne kuohuja ja ajatuksia
Miinukset:
-Mummo ja vaari "hävisivät" juonesta
-Joidenkin asioiden turha pitkittäminen
-Päähenkilön hetkittäiset tyhmyydet
